Uuden vuoden alkaessa

Olemme Jumalan armosta astuneet uuteen vuoteen 2015. Monissa joulutervehdyksissä on meille toivotettu hyvää alkavaa vuotta ja siunausta. Eräässä saamassani viestissä toivottiin, että tämä alkanut vuosi olisi voitollinen Kristuksessa.

Kotiseurakuntani vanhimmat tekivät kauniisti ja hyvin järjestämällä vuoden 2014 viimeisen illan rukousillaksi, jossa kaikki tilaisuuteen osallistujat saivat tuoda henkilökohtaisen kiitosaiheen kuluneesta vuodesta. Tuossa rukousillassa mieleeni tuli kolme kristillisyyden perustekijää, usko, toivo ja rakkaus. Näihin kolmeen avainsanaan keskittyvät ne siunaukset, jotka tulevat Kristukseen uskovan osaksi tänäkin vuonna.

Usko

Pelastava usko

Johanneksen evankeliumia on kutsuttu uskon evankeliumiksi. Siinä tehdään hyvin selväksi, että ihminen saa iankaikkisen elämän uskomalla Jeesukseen Kristukseen, Jumalan Poikaan. Heti ensimmäisessä luvussa tämä tulee lukijalle selväksi: ”Mutta kaikille, jotka ottivat hänet [Jeesuksen] vastaan, hän antoi oikeuden tulla Jumalan lapsiksi niille, uskovat hänen nimeensä.” (Joh. 1:12) Kristuksen vastaanottamisella sydämeen ovat ihmeelliset seuraukset. Sydämestä alkaa nousta kiitosta Jumalan lapseudesta.

Vanginvartija Filippin kaupungissa alkoi kysellä apostoleilta: ”Mitä minun pitää tehdä, että pelastuisin?” He vastasivat: ”Usko Herraan Jeesukseen, niin pelastut, sinä ja sinun perhekuntasi.” (Ap.t. 16:30-31)

Pelastava usko syntyy Jumalan sanan kuulemisesta: ”Usko tulee siis kuulemisesta mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta.” (Room. 10:17) Pelastava usko syntyy evankeliumin sanan kuulemisen tuloksena. Usko perustuu Jumalan Hengen todistukseen siitä, että evankeliumi on Jumalan omaa sanaa. Uskoa voidaan sen vuoksi nimittää Jumalan lahjaksi: ”Armosta te olette pelastettuja uskon kautta, ette itsenne kautta – se on Jumalan lahja – ette tekojen kautta, ettei kukaan voisi kerskailla.” (Ef. 2:8-9)

Elämä uskossa

Kristytyn elämää sanotaan Uudessa testamentissa usein vaeltamiseksi. Niin kuin pelastus on uskosta, samoin kristillinen elämä on uskossa vaeltamista. ”Mehän vaellamme uskossa, emme näkemisessä.” (2.Kor. 5:7) Me elämme uskon varassa siihen saakka, kunnes pääsemme taivaaseen ja näemme Herran kasvoista kasvoihin. Sitten vasta usko vaihtuu näkemiseen.

Täällä uskossa vaeltaessamme koemme elämänyhteyden Kristuksen kanssa. Uskovat ovat Kristuksessa ja Kristus on uskovissa. Apostoli Paavali kuvaa tätä uskovan elämänyhteyttä Kristuksen kanssa Galatalaiskirjeen luvussa 2, jakeessa 20: ”Enää en elä minä, vaan Kristus elää minussa. Minkä nyt elän lihassa, sen elän uskossa Jumalan Poikaan, joka on rakastanut minua ja antanut itsensä alttiiksi minun puolestani.”

Toivo

Toivo ja usko liittyvät läheisesti toisiinsa. Toivo on uskon tulevaisuuteen kääntynyt puoli. Se on tulevaisuuteen suuntautuvaa uskoa, katsomista sinne, missä Jumala on. Toivo taas puolestaan vahvistaa uskoa. Myös toivolla ja rakkaudella on yhteyttä. Raamatussa puhutaan uskovan ihmisen toivosta, joka on luja kuin ankkuri.

Ankkuri on aivan seurakunnan syntyajoilta asti ollut kristillisen toivon symboli. Toivo kurottautuu tulevaisuuteen ja tarttuu kiinni johonkin vielä näkymättömään samoin kuin ankkuri kiinnittyy meren pohjaan. Niin kuin ankkuri estää laivaa ajelehtimasta virran ja aaltojen mukana, niin myös toivo on kiinnekohtana elämässä.

Heprealaiskirjeessä puhutaan toivosta elämämme ankkurina: ”Se toivo on meille kuin sielun ankkuri, varma ja luja, ja ulottuu esiripun sisäpuolelle asti. Sinne Jeesus meni edelläjuoksijana meidän puolestamme, kun hän oli tullut ylipapiksi ikuisiksi ajoiksi, Melkisedekin järjestyksen mukaan.” (Hepr. 6:19,20)

Tämä maailma on kuin meri ja sydämemme kuin laiva, joka tarvitsee hyvän ankkurin. Sydämemme ankkuroidaan uskon ankkurilla, joka kiinnittyy taivaalliseen kaikkeinpyhimpään. Ankkuri pitää laivan paikallaan ankarimmassakin myrskyssä. Meidän uskomme ankkuroidaan Herran lupauksiin, ja se suo meille varman ja lujan kiintopisteen myrskyssäkin.

Kristillinen toivo ei perustu aatteeseen, vaan elävään persoonaan, Kristukseen. Tämä on ihanalla tavalla sanottu Paavalin kirjeessä kolossalaisille: ”Kristus teissä, kirkkauden toivo.” (Kol. 1:27) Meidän ei koskaan tarvitse olla toivottomia – Kristus on meidän toivomme. Hän on seurakunnan toivo ja toivo kaikille maailman ihmisille, sillä Hän on koko maailman syntien sovitus.

Pietarista varttui Jeesuksen seurassa toivon apostoli. Jeesuksesta Kristuksesta tuli Pietarille ennen kaikkea elävä toivo, ja tämä oli hänen ylistyksen aiheenaan, kun hän kirjoitti hajallaan asuville uskoville: ”Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä! Suuressa laupeudessaan hän on uudestisynnyttänyt meidät elävään toivoon Jeesuksen Kristuksen kuolleistanousemisen kautta.” (1.Piet. 1:3) Jumalan elävä sana on synnyttänyt uskovat elävään toivoon.

Uskossa Herraan turvautuvalla on toivo, koska Herra Jeesus elää. Herralla ovat jumalalliset mahdollisuudet auttaa meitä kaikissa elämämme olosuhteissa. Mitä sitten elämässämme onkaan takanapäin, tämä hetki ja tulevaisuus ovat avoinna edessäpäin.

Rakkaus

Jumalan rakkaus

Jumalan olemus on rakkaus. Hän ei ainoastaan osoita rakkautta, vaan Hän on rakkaus. Koko Kristuksen työ, joka on Uuden testamentin pääaihe, on Jumalan rakkauden teko. Täydellisimpänä Jumalan rakkaus ilmenee Kristuksessa, Hänen sovituskuolemassaan syntisten puolesta. ”Jumala on rakkaus. Siinä Jumalan rakkaus ilmestyi meille, että Jumala lähetti ainutsyntyisen Poikansa maailmaan, että me eläisimme hänen kauttaan. Siinä on rakkaus – ei siinä, että me olemme rakastaneet Jumalaa, vaan siinä, että hän on rakastanut meitä ja lähettänyt Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi.” (1.Joh. 4:8-10)

Kristuksen rakkaus

Kristuksen rakkaus tulee ilmi siinä, että Hän antoi itsensä alttiiksi meidän edestämme. ”Enää en elä minä, vaan Kristus elää minussa. Minkä nyt elän lihassa, sen elän uskossa Jumalan Poikaan, joka on rakastanut minua ja antanut itsensä alttiiksi minun puolestani.” ( Gal. 2:20) Edessä olevina viikkoina ja koko alkaneena vuonna on mahdollista elää Kristus-keskeistä elämää, olla Kristuksen rakkauden valtaama. Evankeliumin ihmeellinen salaisuus on siinä, että Kristus elää uskovissa. Kristus rakasti ihmisiä niin paljon, että antoi henkensä ja verensä heidän tähtensä. ”Hänet annettiin alttiiksi meidän rikkomustemme tähden ja herätettiin kuolleista meidän vanhurskauttamisemme tähden.” ( Room. 4:25)

Hengen rakkaus

Roomalaiskrjettä kirjoittaessaan apostoli Paavali esitti Rooman seurakunnan uskoville tulevaisuuden suunnitelmansa ja pyysi esirukousta: ”Kehotan teitä, veljet, Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta ja Hengen rakkauden kautta auttamaan minua taistelussani rukoilemalla puolestani Jumalaa.” ( Room. 15:30) Esirukousta pyytäessään hän mainitsi Hengen rakkauden, joka vaikutti Paavalin palvellessa lähetyskentällä ja uskovien rukoillessa kodeissaan Paavalin ja hänen työtovereidensa puolesta. Pyhä Henki tuo yhäkin uusia ulottuvuuksia uskovien rukouselämään.

Rakkauden ylistys

Raamatun tunnetuimpia lukuja on 1.Korinttilaiskirjeen luku 13, apostoli Paavalin kirjoittama rakkauden hymni. Siinä puhuu ihminen, joka on vapautunut vihan ja agression vallasta. Hänen omat kokemuksensa heijastuvat jokaisessa hymnin yksityiskohdassa. Jeesus opetti rakastamaan kaikkia, vihollisiakin. Kristuksessa toteutuu pyyteetön rakkaus, ja rakkauden ominaisuuksia apostoli kuvaa jakeissa 4-7: ”Rakkaus on pitkämielinen, rakaus on lempeä, rakkaus ei kadehdi, ei kerskaile, ei pöyhkeile, ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaa etuaan, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa, ei iloitse vääryydestä vaan iloitsee yhdessä totuuden kanssa. Kaiken se peittää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii.”

Uusi testamentti usein yhdistää nämä kristillisyyden perustekijät, uskon, toivon ja rakkauden. Eräänä päivänä kaikki muu katoaa, mutta usko, toivo ja rakkaus pysyvät: ”Niin pysyvät nyt usko, toivo ja rakkaus, nämä kolme. Mutta suurin niistä on rakkaus.” ( 1.Kor. 13:13)

Siunausta Alkaneelle Uudelle Vuodelle 2015 toivottaen

Tanja Mäkitalo