Anna Pyhän koskettaa

Juhannuksena kuuntelin radiosta lähetystä Helluntaiherätyksen Juhannuskonferenssista Keuruulta. Tunnin kestävästä lähetyksestä yksi lause jäi erityisesti mieleeni. Siinä oli jotakin niin kiinnostavaa, että kirjoitin sanat muistiinpanoihini: ”Jeesuksen pyhyys on puoleensavetävää.” – Ei tarvitse kauan lukea evankeliumeja Uudesta testamentista, kun huomaa, miten totta Jeesuksen pyhyyden puoleensavetävyys oli käytännön tilanteissa.

Tänä aamuna rukoillessessani mieleeni tuli eräs synagogajumalanpalvelus, jossa Jeesus oli opettamassa. Siitä Luukas on kertonut luvussa 13. Hän ei kerro, mistä aiheesta Jeesus opetti. Sen sijaan hän tuo lukijoiden silmien eteen sen, miten Jeesus huomioi köyhät ja vähäpätöiset ihmiset.

Kuulijoiden joukossa oli naisten osastossa nainen, joka oli ollut heikkouden hengen vallassa kahdeksantoista vuotta. Hän oli koukistunut eikä kyennyt oikaisemaan itseään. Kesken kaiken tapahtui sellaista, mitä tilaisuuksissa ei oltu ennen nähty: Jeesus kutsui naisen luokseen. Siinä tuon koukistuneen naisen nähtiin seisovan Luojansa ja Lunastajansa edessä. Kaikkien yllätykseksi Jeesus sanoi: ”Nainen, sinä olet päässyt heikkoudestasi.”

Varmaankin nuo sanat tulvahtivat naista kohti lempeinä ja rauhoittavina. Ne valmistivat hänen sydäntään vastaanottamaan terveyden Jeesuksen lahjana. Kohta jumalanpalvelusväki näki Jeesuksen laskevan kätensä naisen päälle. Heti nainen ojensi itsensä ja puhkesi ylistämään Jumalaa.

Kansa iloitsi kaikista niistä ihmeellisistä teoista, joita Jeesus teki, mutta synagogan esimies alkoi nuhdella väkijoukkoa siitä, että he toivat sairaita parannettaviksi sapatinpäivänä. Vastustajat kuitenkin häpesivät, kun Jeesus toi esiin taivaallisen periaatteen: Tällainen ihminen, joka on Paholaisen sitomana kärsinyt kahdeksantoista pitkää vuotta, tulee päästää tuosta siteestä sapatinpäivänäkin.

Jeesuksen pyhyys on puoleensavetävää nytkin, kun Hän Kirkkauden Herrana istuu valtaistuimellaan Isän oikealla puolella taivaassa. Hän on luvannut olla läsnä sielläkin, missä kaksi tai kolme on koolla Hänen nimessään. Noin pieniltä näyttävissä hetkissäkin Hän on läsnä Pyhässä Hengessä. Monet ovat kokeneet elämässään todeksi Jeesuksen lupauksen vuorisaarnasta: ”Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttaan, niin teille annetaan lisäksi myös kaikki tämä.” (Matt. 6:33) Etsivä löytää pelastuksen tien ja saa kokea elämässään Jumalan huolenpitoa.

Meidän omassa rukouhuoneessamme eräs hiljainen sisar viipyi polvillaan senkin jälkeen, kun seurakunnan vanhimmat olivat rukoilleet hänen puolestaan. Meidän kaikkien yllätykseksi tämä hiljaisimmista hiljaisin seurakuntamme sisar alkoi ylistää Jumalaa kuuluvalla äänellä sanoilla, jotka täyttivät koko salin: ”Kunnia, kunnia, Jumalan kunnia!” Saliin laskeutui sellainen Jumalan pyhyys, että jonkin aikaa koko kokousväki istui aivan hiljaa paikoillaan. Tunsimme, että mekin olimme päässeet Pyhän kosketuksesta osallisiksi.

Jeesuksen pyhyys on puoleensavetävää. Siksi huomaamme ihmisten näinä päivinä ottavan ensi askeleita kohti Vapahtajan ristiä, tulevan ristin sovituksen piiriin ja etsivän syntien anteeksiantamusta Herralta. Siunatut askeleet! Myös tässä ajassa elävien ihmisten keskuudesta löytyy niitä, jotka kokevat Jeesuksen pyhyyden puoleensavetävänä.

Siunattua Kesäaikaa kaikille tovottaen                                                                                   Tanja Mäkitalo