Uuden elämän alku

Runsas viikko sitten katselin sanomalehden etusivulla olevaa isokokoista kuvaa. Oli kysymys ministerin vierailusta kotikaupunkini synnytyslaitoksella. Erääseen perheeseen oli syntynyt tyttövauva, ja kuvassa ministeri oli juuri onnittelemassa äitiä tyttövauvan syntymästä synnytysklinikan hoitohenkilökunnan kanssa. Ministeri oli kutsuttu tutustumaan klinikan toimintaan. Iloisessa perhetapahtumassa oli kyse pienen tytön luonnollisesta syntymästä tähän maailmaan.

Näinä elokuun päivinä mielessäni on liikkunut aihe hengellisen elämän alkamisesta muutamien tuntemieni uskovien elämässä. Aihe on nytkin ajankohtainen ja tärkeä, onhan jokaisen ihmisen sisimpään annettu kaipaus Jumalan puoleen.

Mieleeni on tullut raamatunopettaja, jonka opin tuntemaan Kenian suomalaisen koulun ajoilta. Hän piti kursseja kenialaisille evankelistoille Korun raamattukoulussa. Minun tehtäväni taas oli pitää koulua suomalaisten lähetyssaarnaajien lapsille suomalaisen opetussuunnitelman mukaan.

Millainen tämän arvostetun suomalaisen raamatunopettajan tie Keniaan raamatunopettajaksi oli ollut? Nuorena poliitikkona hän oli täällä koti-Suomessa saanut kiinnostuksen Raamatun lukemiseen. Jumala huomioi nuoren miehen sisäisen janon Jumalan puoleen ja Raamatun sana alkoi elää hänen sisimmässään Pyhän Hengen kautta.

Evankeliumien todistus Jeesuksen pelastustyöstä ristillä ja kuolema syntisten edestä tuli Raamatun lehdiltä kirkkaasti esille. Tämä nuori poliitikko koki uudestisyntymisen ihmeen avoimen Raamatun äärellä. Uusi hengellinen elämä oli alkanut hänen sisimmässään. Hän sai Jumalalta kutsun evankelistan polulle kotimaassa ja lyhyessä ajassa avautui ovi lähetystyöhön Keniaan.

Olin 10-vuotias, kun kotini naapurissa alettiin pitää hengellisiä tilaisuuksia. Etelästä Lappiin tuli mies- ja naispuhujia, jotka soittivat kitaraa, lauloivat ja rukoilivat. Odotin mielenkiinnolla opetusta uskoontulosta ja eniten minua kiinnostivat henkilökohtaiset todistukset. Halusin kuulla, kuinka puhujat olivat itse tulleet uskoon.

Ei uskoontulo niin monimutkaista ole kuin ihmiset kuvittelevat. Sehän on Jumalan työtä, jossa vaikuttaa Pyhä Henki, Herran sana ja Jeesuksen veren voima. Minun tuli vain avata sydämeni ja vastaanottaa Jeesuksen ristillä valmistama pelastus ja syntien anteeksisaaminen.

Ollessani 12-vuotias ilmaisin puhujille haluavani rukousta puolestani. En tahtonut siirtää tätä kaipaamaani asiaa kauemmaksi. Sinä helmikuun sunnuntaina polvistuin ja puhujat rukoilivat puolestani päivätilaisuuden loppuhetkissä.Se oli uuden hengellisen elämän alku kylän kansakoulua käyvän varhaisnuoren elämässä.

Ristin kuoleman kautta Jeesus voitti synnin, kuoleman ja Paholaisen. Näinä päivinä uusia ihmisiä eri maissa tulee ristin sovituksen piiriin. On mielenkiintoista kuulla ja lukea, miten sanoma Jeesuksen voitosta ristillä etenee monella tapaa. Koko seurakunnan väki on tässä avainasemassa, Kristuksen todistajina omassa asuinympäristössään palvellen. Jeesuksen voiton osallisuudessa monet ovat saaneet elää sisältörikkaan ja mielenkiintoisen elämän, josta on ollut hyvä todistaa muillekin.

Elämme Pyhän Hengen aikakautta, ja siksi myös näinä loppukesän päivinä ja alkavana syksynä on mahdollista kuulla taivaallinen kutsu sydämessään ja vastaanottaa pelastuksen lahja. ”Ei ihminen elä ainoastaan leivästä, vaan jokaisesta sanasta, joka lähtee Jumalan suusta.” ( Matt. 4:4 )

Tanja Mäkitalo