Espanja lähetyskenttänä

ARVOISAT LÄHETYSTYÖN YSTÄVÄT

Päivittäiset uutiset talouselämän taantumasta eivät koettele ainoastaan meitä suomalaisia, vaan koko maailmaa. Olkoon tämä meille lähetysihmisille enemmän mahdollisuus kuin este antautua lähetysnäkymme toteuttamiseen.

ESPANJA LÄHETYSKENTTÄNÄ

Sydämellämme on hengellinen työ Espanjassa, missä yli 40 miljoonaa ihmistä elävät hengellisessä pimeydessä katollisuuden kahleissa. Lähetyskäskyn perusajatus:” Menkää kaikkeen maailmaan”.. myös Espanjaan.
Aikoinaan lähetystyöntekijät jättivät kaiken muun elämässään ja matkasivat eri puolille Espanjaa. Syntyi pieniä evankelisia seurakuntia, ihmiset löysivät tarkoituksen elämälleen. Vuosikymmenien kuluessa monet lähetystyön pioneereista ovat siirtyneet ajasta iäisyyteen tai palanneet Suomeen viettämään ansaittuja eläkepäiviä. He saivat olla näyttämässä tietä, raivaamassa hengellistä korpea kulkukelpoiseksi.

Meille Espanjan lähetystyön ystäville hengellinen lähetystuli palaa sydämessämme ja haluamme olla omalta osaltamme toteuttamassa Herramme meille antamaa näkyä. Puitteet työn toteuttamiseen meillä ovat jo olemassa. Uskomme, että voimme eri tavoin palvella ja auttaa evankeliumin levittämistä Espanjassa.

TOIMINNALLISET PUITTEET

Toimintakeskuksemme sijaitsee Cocentainassa itäisessä Espanjassa, Valencian maakunnassa, Sieltä on helppo liikkua vaikka Alicanteen, tuohon suomalaisten hyvin tuntemaan lomakeskukseen tai Valenciaan, espanjalaiseen suurkaupunkiin. Auto on hyvä liikkumaväline, myös bussilla tai junalla pääsee vaivattomasti paikasta toiseen. Keskukseen voi majoittautua 15-20 henkeä, jotka voivat olla aktioryhmiä tai seurakuntalaisia, jotka haluavat viettää viikon tai kaksi Espanjassa. Ulkoilumahdollisuudet ovat mitä parhaimmat koska retkeilyalueilla korkeuserot ovat riittävät maiseman ollessa vuoristoinen. Espanjalaiset ovat temperamenttisia, välittämiä ja heihin on helppo saada yhteys vaatimattomallakin kielitaidolla.

Cocentainan alueella on tehty hengellistä työtä yhdessä espanjalaisten seurakuntien kanssa. Tässä työssä ovat olleet mukana meidän seurakuntamme lähetit Saara ja Timo Rantanen kymmenisen vuotta. He pitävät meidät ajantasalla hengellisen työn edistymisestä Cocentainassa ja sen ympäristössä. Kuten meillä Suomessa, myös Espanjassa lapsityö näyttelee merkittävää osaa hengellisessä työssä. Lapsissa on tulevaisuus ja he ovat tulevaisuuden päättäjiä seurakunnissa. On tärkeää evästää lapset hengellisesti hyvinvoiviksi.

Tämä lähetystyö ei ole vain ”meidän projekti”, se on yhteinen ja kuuluu Sinulle ja minulle. Meille on annettu mahdollisuus ja tahdomme olla siinä mukana omalta osaltamme toteuttamassa ilosanoman etenemistä Espanjassa. Olkaamme mukana Espanjan lähetystyössä jos Herra suo.

Tietoa tulevista aktioista antavat Eva-Marie ja Ossi Karjalainen

044 257 41 35
karjalainenossi@gmail.com